Tavex kullan myyjänä

Tavex on toiminut Suomessa jo reilusti yli 10 vuoden ajan, ja niinpä Tavex on todella hyvä ja luotettava paikka ostaa sijoituskultaa. Suomessa Tavex Oy lisäksi vaihtaa yleisimmin maailmalla käytössä olevia valuuttoja. Samalla tapaa kuin Kultapisteellä, myös Tavexilla asiakastyytyväisyys on todella tärkeässä osassa koko toimintaa, ja niinpä Tavex tarpeen mukaan laajentaa valuuttavalikoimaansa.

Tavexilla on myös hyvät yhteydet monien sijoituskullan tukkukauppiaiden kanssa eri puolella maailmaa, joten ostaessasi sijoituskultaa joko itsellesi tai lahjaksi, voit olla varma että sinulla on laaja valikoima kultaa käytössäsi.

Tavex kullan ostajana

Samalla tapaa kuin Kultapiste tai K.A. Rasmussen, myös Suomessa toimiva Tavex edesauttaa jalometallien kierrätystä. Siinä missä Tavex on panostanut Suomen toiminnassaan kiinteeseen osto- ja myyntipisteeseen, on Kultapiste keskittynyt korkeaan asiakastyytyväisyyteen Internetissä. Me Kultapisteellä ostamme kultaa internetin kautta, ja pystymme tällä tavoin palvelemaan kaikkia suomalaisia kuluttajia, asuinpaikasta huolimatta. Se on ollut suuren valtakunnallisen menestyksemme salaisuus.

Hintatakuumme on Kultapisteen lupaus siitä, että mikäli jokin toinen internetin kautta kultaa ostava yritys lupaisi sinulle paremman hinnan kullasta, maksamme sinulle erotuksen. Tämän turvallisempaa kullan myynti voi tuskin olla. Lisätietoja hinta- ja tyytyväisyystakuistamme saat tarvittaessa yleisehdoistamme.

Tavex on luotettava toimija

Tavex on erittäin luotettava toimija, ja ehdottomasti yksi Suomen parhaista yrityksistä, joilta voit ostaa sijoituskultaa. Ostaessasi kultaa Tavexilta saat tarpeelliset kultaleimat, jotka takaavat myös parhaan hinnan kullasta, mikäli päätät myöhemmin myydä kultaa meille. Kullan hinta on tällä hetkellä todella korkea, minkä vuoksi yhä useammat suomalaiset ovat päättäneet realisoida myös sijoituskultaansa (yleensä 24k kultaa).

Kultapisteellä ostetaan kultaa hintatakuulla – Muuta kulta rahaksi tilaamalla maksuton Kultakirje!

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Ystävällinen ja nopea palvelu

Ystävällinen ja nopea palvelu. Kannustan muitakin teille asioimaan. Kaiken kaikkijaan positiivinen kokemus, kiitos.

Reijo Toivonen

Palvelu oli nopeaa, helppoa ja turvallista.

Palvelu oli nopeaa ja yhteydenpito sähköpostitse piti minut ajantasalla tapahtumista. Punnitsin lähettämäni tavaran tarkasti ja sain mielestäni sen mukaisesti maksun. Olen tyytyväinen helppouteen ja sain turhat korut pois pöytälaatikosta.

Hannele

Nopeasti ja helposti rahat tilille

Nopeasti ja helposti rahat tilille, reilu hinta.

Sanna