Tampereen pantti

Tampereen pantti on panttilainaamo, josta on mahdollista saada käteistä rahaa vaihdossa jättämistään kultakoruista tai -esineistä. Tampereen pantti voi arvioida kultaa ja antaa sinulle sen jälkeen maksun kultaesineistäsi. Moni käyttääkin Tampereen panttilainaamoa, kun elämässä tulee tilanteita, jolloin joko tarvitaan rahaa tai halutaan päästä eroon tarpeettomista kultakoruista ja muuttaa korut rahaksi. Muistathan kuitenkin, että monissa tapauksissa kullan myynti voi olla järkevämpää kuin sen panttaaminen.

Milloin Tampereen pantti ja milloin Kultapiste?

Kun myy kultaa, voi Tampereen pantin puoleen kääntyminen olla järkevää, mikäli kultakoruilla tai -esineillä on selkeä design-, antiikki- tai tunnearvo. Muussa tapauksessa voi olla järkevää muuttaa kulta rahaksi Kultapisteen kautta, koska se on helppoa, nopeaa ja kullasta saa aina hyvän hinnan. On hyvä nimittäin muistaa, että vaikka noutaisit Tampereen pantille lainaamasi kultaesineet ajoissa, voi saamasi kullan hinta olla todella huono, koska maksat niistä jatkuvasti korkoa. Sama pätee tietenkin myös esimerkiksi Turun panttiin, Lahden panttiin, Espoon panttiin tai Helsingin panttiin.

Tampereen pantti vai kullan kierrätys?

Kun päätät myydä kultaa Kultapisteelle, etkä Tampereen pantille, menevät myymäsi kultakorut kierrätykseen. Se tarkoittaa sitä, ettei kukaan tule käyttämään esimerkiksi rippilahjaksi saamaasi kultaketjua, vaan kulta sulatetaan ja laitetaan uusiokäyttöön. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että ostamme kaikenlaista kultaa: muun muassa kultaketjuja, 8-24 karaatin kultaa, likaista kultaa ja rikkinäistä kultaa. Kullan kierrättäminen on järkevää, koska se säästää luontoa.

Ostetaan kultaa – Tilaa maksuton Kultakirje!

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Ystävällinen ja nopea palvelu

Ystävällinen ja nopea palvelu. Kannustan muitakin teille asioimaan. Kaiken kaikkijaan positiivinen kokemus, kiitos.

Reijo Toivonen

Palvelu oli nopeaa, helppoa ja turvallista.

Palvelu oli nopeaa ja yhteydenpito sähköpostitse piti minut ajantasalla tapahtumista. Punnitsin lähettämäni tavaran tarkasti ja sain mielestäni sen mukaisesti maksun. Olen tyytyväinen helppouteen ja sain turhat korut pois pöytälaatikosta.

Hannele

Nopeasti ja helposti rahat tilille

Nopeasti ja helposti rahat tilille, reilu hinta.

Sanna