Kultapisteen asiakastervehdys!

Miksi kullan myynti verkossa on järkevää?
Aiemmin kullan myyminen oli mahdollista vain paikallisten kultaseppien välityksellä, mutta nykyään sama onnistuu myös internetin kautta. Sekä yhteiskunnalliset muutokset että online-kaupan yleistyminen ovat mahdollistaneet yhä helpomman ja turvallisemman asioinnin internetissä ja niinpä olemmekin saaneet viimeisten muutaman vuoden aikana jo yli 100.000 tyytyväistä asiakasta Pohjoismaissa. Tänä vuonna uusien asiakkaiden virta on vain kiihtynyt entisestään, ja yhä useammat ja useammat asiakkaat asioivat kanssamme jo toista, kolmatta tai jopa neljättä-viidettä kertaa.

Kultapisteellä olemme halunneet alusta alkaen panostaa henkilökohtaiseen palveluun sekä palvelun korkeaan turvallisuustasoon. Jokainen lähetys on vakuutettu asiakkaamme puolesta etukäteen jopa 10.000 euroon saakka, jotta sinä asiakkaanamme voit tuntea olosi turvalliseksi asioidessasi kanssamme. Kullan arvioinnista huolehtii osaava ja ammattitaitoinen henkilökuntamme, jolla on yli 40 vuoden kokemus kullasta ja sen arvioimisesta. Käytämme Suomessa Inspectan tyyppihyväksyttämiä vaakoja taataksemme asiakkaillemme tarkimman mahdollisen arvioinnin kullasta. Lisäksi teemme jatkuvasti töitä parantaaksemme palvelumme tasoa entisestään pystyäksemme kovasta suosiostamme huolimatta takaamaan mahdollisimman nopean ja hyvän palvelun kaikille asiakkaillemme.

Henkilökohtaisesti saan eniten energiaa kaikesta siitä positiivisesta palautteesta, jota saamme asiakkailtamme päivittäin. Se, että yhä useampi suomalainen päättää myydä meille kultaa, on osoitus siitä, että teemme yrityksenä oikeita asioita. Takaisin palaavat asiakkaat ovat merkki siitä, että olemme tehneet asioita oikein. Sydämellinen kiitos siis siitä, että olet päättänyt asioida kanssamme, ja tervetuloa Kultapisteen asiakkaaksi!

Lämpimin terveisin,

Jan-Erik Mandelin, Operatiivinen johtaja, Kultapiste.fi

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Suosittelen

Kaikki sujui nopeasti ja vaivattomasti. Ammattitaitoista toimintaa. Oli helppo asioida, suosittelen.

Nanni

Nopea ja luotettava palvelu

Nopea ja luotettava palvelu. Oli iloinen yllätys, miten helposti, vaivattomasti ja nopeasti vanhat turhat kultakorut vaihtuivat rahaksi.

Kati

Hyvä hinta ja toimitus

Nopea ja helppo palvelu. Kullan markkinahinnat kohdillaan.

Petri Niemenmaa